Kävin tänään kotiseurakuntani Oulunkylän kirkossa yhdessä muiden kanssa laulamassa Hoosiannaa ja viettämässä Oulunkylän kirkon 40-vuotisjuhlia. Siellä penkissä istuessani havahduin, jälleen kerran, siihen, että messu herättää minussa aina paljon ajatuksia, tunteita ja kysymyksiä. Minulla ei kuitenkaan ole paikkaa, missä niitä pohtia.
Toinen syy blogin perustamiseen nousee siitä, että työskentelen jumalanpalveluksen ja spiritualiteetin parissa. Näistä asioista kaivataan keskustelua, mutta se keskustelu mihin työssäni on mahdollisuus on pientä ja ohimenevää. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana tässä spiritualiteettisihteerin työssä en ole messun sisältöihin liittyvistä asioista keskustellut, aidosti, dialogisesti, keskustellut kuin muutaman tunnin. Jotta asiat menisivät eteenpäin ja keskustelisimme, turvaudun tähän tuttuun välineeseen: blogiin.
Olen vuosien varrella pitänyt monia erilaisia blogeja. Tästä olisi tarkoitus tehdä ns. kutsublogi. Kirjoittelen itsekin, mutta tulen pyytämään kirjoituksia myös muilta. Jos jo heti tunnet kutsumusta avata sanaisen arkkusi ja antaa näppäinten laulaa, voit lähettää minulle kirjoituksesi vaikka heti. Lupaan julkaista kaiken, mikä ei riko lakia eikä hyviä tapoja.
Blogin kommentointi on keskustelua. Ole rohkea ja kommentoi. Keskustelemalla asiat kehittyvät. Tänään Oulunkylän kirkolla kirkkokahveilla eräs kirkon tilojen toteutukseen osallistunut arkkitehti pohti sitä, miten kirkko on 40 vuoden aikana muuttunut. Tilojen käyttötarkoitusta on muutettu, sisustusta on uusittu. Muutos on lähtenyt liikkeelle keskusteluista. Kommentoimalla siis muutos etenee.
Kolmaskin syy tämän blogin aloittamiseen minulla on. Messu on kuin valtava aarrearkku. Avaamalla sen kannen ja pysähtymällä sen sisällön aarteiden ääreen rikastumme. Rikastuminen ei tietenkään ole aineellisen vaurauden kasvua vaan sitä tunnetta, kuinka köyhyys vähenee. Mutta tässä olisi jo ihan oman blogikirjoituksen aihen, joten siihen palaan myöhemmin.
