Kaksi teesiä jumalanpalveluksen kehittämisestä

Minulla on kaksi teesiä seurakunnan jumalanpalveluselämän, erityisesti messun, kehittämisestä:

Ensimmäinen teesi:
Messun kehittäminen on koko seurakunnan kehittämistä

Messu on seurakunnan elämän ydin, sen sydän, sanomme ainakin juhlapuheissa. Toiset äänet sanovat, että messu ei puhuttele tai kosketa. Puhuttelemattomuus tai kylmäksi jättäminen on merkki siitä, että jossain on tukos ja messusydän ei onnistu pumppaamaan tuoretta verta seurakunnan suoniin. Samaan aikaan kun messu sitoo meidät kristillisen uskon alkuperään ja Jeesukseen Kristukseen, se on vahvasti tätä päivää. Messussa virtaa elämä, kun Sanaa julistetaan elävästi ja sakramentti jaetaan hartaudella, kun seurakuntalaiset ovat mukana messun tekemisessä, kun seurakunta laulaa, musisoi ja rukoilee. Messussa virtaa elämä, kun käytännössä toteutetaan sitä periaatetta, että kokoontuva seurakunta on messun subjekti.

Ajatuksella ja läsnäollen yhdessä vietetty messu koskettaa tunteita tai virittää ajatuksia, ja ravitsee alkavaan viikkoon. Messun ajatukset ja tunnelmat seuraavat kuin itsestään viikolla pidettäviin hartaushetkiin. Messun kehittäminen ja sen viettämiseen panostaminen on johtaa siis koko seurakunnan elämän kehittymiseen ja virkistymiseen.

Toinen teesi:
Messun kehittäminen on mahdollista vain seurakuntalaisten ja työntekijöiden yhteistyönä

Messun ja oikeastaan koko jumalanpalveluselämän kehittämisestä olen kuullut puhuttavan koko elämäni ajan. Seurakuntalaisten keskuudessa on ollut tyytymättömyyttä siihen, miten messu ei tunnu kohtaavan oman arjen kysymyksiä ja taisteluja. Jossain vaiheessa ajattelin, että missä kaksi tai kolme seurakuntalaista on koolla, siellä keskustellaan messun kehittämisestä. Näitä keskusteluja olen kuullut nuorten illoissa, perhekerhoissa, vanhusten piireissä ja kirkkokahveilla.

Työntekijät ovat väsymykseen saakka tehneet erilaisia kehittämishankkeita ja projekteja. Jostain syystä seurakuntalaiset eivät ole näistä ottaneet omakseen.

Kiinnostusta messun kehittämiseen näyttää olevan valtavasti ja messun merkitys seurakunnalle ymmärretään. Miksi niin vähän on tapahtunut seurakunnissa? Uskon, että kehittämistä on yritetty liikaa erillään. Työntekijöiden ja seurakuntalaisten on ryhdyttävä toimimaan yhdessä. Työntekijöiden tulee luopuva omasta valta-asemasta ja antaa seurakuntalaisille mahdollisuus tulla mukaan. Seurakuntalaisten tulee lopettaa valittaminen ja ryhtyä toimimaan. Ensimmäinen askel on keskustelu toisten seurakuntalaisten ja tuttujen työntekijöiden kanssa.

Näistä syistä johtuen olen innokkaasti ja koko sydämelläni mukana rakentamassa Jaetut eväät –jumalanpalveluspäiviä Ouluun 24.-25.3. Siellä on kysymys juuri näistä asioista: seurakunnan elämän kehittämisestä työntekijät ja seurakunnat yhdessä.