Usein messu alkaa tervetulotoivotuksella. Toivotus sisältyy tavallisesti messun johdantoon ja sen sanoo liturgi. Olen aina pitänyt siitä, että minulle puhutaan ja toivotetaan tervetulleeksi. Tervetulotoivotus kertoo, että minulle on paikka, että minua on odotettu.
Kuitenkin jokin tervetulotoivotuksessa myös häiritsee. Kun yhteisömme kokoontuu sunnuntaiaamuisin ja yksi toivottaa muut tervetulleeksi kuin tilaisuuden isäntä, olemme vähän eri arvoisia. Koska hän on isäntä, me muut olemme vieraita.
Isosta ongelmasta tässä ei ole kysymys, mutta sanoilla luomme todellisuutta. Tervetulotoivotus luo tulijalle tunteen, että häntä on odotettu, mutta samalla se tekee toisista isäntiä ja tilaisuuden valmistelijoita ja toisista vieraita. Mitä sitten voisi tehdä toisin?
Kun messussa liturgi toivottaa tervetulleeksi, hän ei puhu vain omasta puolestaan. Usein hän puhuu kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka ovat valmistelleet messua. Tämä korostuu, jos messun toimittajat esitellään messun alussa. Toimittajien esittelyn sijaan liturgi voisi kertoa, että Jumala toivottaa meidät tervetulleeksi tähän messuun. Tervetulotoivotuksen esittäjä ei ole siis organisaatio tai messun valmistelleet ihmiset vaan Jumala.
Tästä seuraa tärkeä havainto: kun Jumala on se, joka toivottaa meidät tervetulleeksi messuun, olemme kaikki samaa joukkoa. Messua valmistelleet ihmiset eivät ole eri ryhmää kuin me messuun valmistautumattomina tulleet seurakuntalaiset. Tämä loiventaa esiintyjät-yleisö vastakkainasettelua ja messusta tulee enemmän yksi yhteisö, seurakuntalaisten lauma, jotka erilaisina ja eri tehtävin ovat yhdessä Jumalan edessä. Liturgi ei silloin enää ole Jumalan edustaja vaan tien näyttäjä, joka johdattaa kaikki yhdessä Jumalan eteen.
