Taloudellisen vastuunsa kantavat seurakunnan jäsenet

Kanadan vierailullani kuulin monta tarinaa seurakunnista. Usein seurakuntaa kuvattiin kertomalla paljonko ihmisiä käy sunnuntain jumalanpalveluksessa. "Meillä käy 500 ihmistä", sanottiin. Sitten tuli se suuri mutta ja huolenaihe: "Mutta he kaikki eivät kanna seurakunnasta taloudellista vastuuta".

Kun tarina oli toistunut lähes samoin sanoin useita kertoja, aloin miettiä tilannetta täällä Suomessa. Meillä n. 70% kuuluu kirkkoon ja kantaa näin ollen taloudellista vastuuta kirkosta ja seurakunnastaan. Seurakunnan toimintaan ei niin moni osallistu.

Entäpä jos tämä olisikin ylpeyden aihe? Ulkomailla voisimme röyhistää rintaa ja todeta kollegoille "Meillä on asiat niin hyvin, että 70% suomalaisista kantaa taloudellista vastuuta kirkosta, vaikka he eivät osallistu aktiivisesti seurakunnan toimintaan."

Kiitos teille, te taloudellisen vastuunne kantavat seurakuntalaiset!

Eräs kirkko Kanadassa

Ennen Societas Liturgican konferenssia vierailin nuoruudenystäväni Joannen luona Winnipegissä. Joannen mies Gerry on paikallisen Mennonite Brethren seurakunnan pastori. Vietin Joannen ja Gerryn luona kolme päivää, joiden aikana keskustelimme lähes tauotta. Vain öisin nukkuessamme olimme hetken hiljaa.

Merkittävä osa yhteisistä keskusteluistamme käsitteli kristinuskoa, kirkkoja ja seurakuntia Kanadassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Itse asiassa keskusteluissamme kävimme läpi koko globaalin kristinuskon, koska Gerry on ollut Mennonite Brethren kirkon lähetystyötä koordinoivassa osastossa töissä aikaisemmin. Miten mielenkiintoisia näköaloja avautui! Miten paljon opinkaan! 

Ehkä kuitenkin eniten opin lyhyestä vierailusta Gerryn seurakunnan kirkolle. Koko seurakunnassa on töissä vain viisi palkattua työntekijää ja toimintaa pyörii pääosin vapaaehtoisten tekijöiden varassa. Sunnuntain jumalanpalvelukseen osallistuu tavallisesti n. 250-450 henkeä. 

Vaikka McIvor Avenuen kirkko on hyvin erilainen kuin meidän seurakuntamme, jotain voimme oppia näkemällä, mitä he tekevät samalla tavalla tai eri tavalla. Tässä muutamia asioita, joihin kiinnitin huomiota. 

Otin kuvan seurakunnan ilmoitustaulusta. Jumalanpalveluksen ajankohta on selkeästi luettavissa ohi ajavasta autosta. Tämä seurakunta ei halua kikkailla vitsikkäillä mainoslauseilla. 

Kävimme kirkolla lauantai-iltapäivänä, jolloin kirkolla ei ollut varsinaista toimintaa. Kirkkosalissa harjoitteli nuorten bändi seuraavan päivän jumalanpalvelusta varten. Kirkkotilasta käy ilmi, että sitä ei ole suunniteltu ehtoollisenviettoa varten vaan se on lähellä Reformoitujen kirkkojen saarnanpainotteista jumalanpalvelustilaa. Kun valkokangas tuli kirkkosaliin, ei haluttu sen peittävän kristillisiä symboleja ja niin takaseinällä oleva risti nostettiin ylemmäs. Saarna pidetään useimmiten esiintyslavalta. Raskas saarnatuoli oli varaston nurkassa. 

Seurakunnan toiminta-ajatus on tiivistetty kolmeen sanaan. Tässä seurakunnassa se on laitettu esille kirkkosaliin johtavan oven päälle. Nämä tiivistykset ovat seurakunnille tärkeää viestintää, jolla ne erottuvat muista samalla alueella olevista seurakunnista. Näin näitä tiivistyksiä myös seurakuntien ilmoitustauluilla. Ei riitä, että työntekijät ovat tietoisia seurakunnan tavoitteista, vaan myös seurakuntalaisten tulee tietää.    

Ihmettelin kirkon eteisaulassa olevia postilokeroita. Nämä ovat seurakuntalaisten postilokeroita. Seurakuntalainen voi varata itselleen postilokeron ja saada siihen viestejä sekä seurakunnalta että toisilta seurakuntalaisilta. Minulle tämä viestitti jotain siitä, että seurakuntalaiset ovat kirkolla kuin kotonaan. Ja siitä, että he käyvät siellä usein.

Eteisaulasta avautui ovi kirjastoon. Seurakunta pitää omaa kirjastoa, josta seurakuntalaiset voivat lainata lähinnä hengellisiä kirjoja kotiin. Kirjastossa oli myös paljon lasten kirjoja. Kirjastosta huolehtivat vapaaehtoiset seurakuntalaiset. Voisiko meilläkin kirkon aulassa olla kirjahylly, jossa olisi vaikka kierrätettäviä kirjoja? 

Kirkon pääsisäänkäynnin suunnitelussa oli pyritty ottamaan huomioon huonosti liikkuvat seurakuntalaiset. Esteettömyys on tärkeä asia. Ovelle ei ole yhtään porrasta ja autolla pääsee melkein kynnykselle. Oven eteen mahtuu kolmekin autoa yhtaikaa.

Nämä ovat vain muutamia näköaloja tyhjään, ihmisiään odottavaan kirkkorakennukseen. Näiden asioiden lisäksi näin työhuoneita, jumppasalin, nuorten tiloja ja pyhäkouluhuoneita. Kuitenkin lyhyt käynti lähes tyhjässä rakennuksessa puhui vahvasti siitä, että tässä kirkossa on paljon elämää. Että tämä oli seurakuntalaisten tila ja kirkko, missä seurakuntalaiset olivat tärkeitä. 

Societas Liturgica - liturgisen liikkeen kotipesä

Osallistuin viime viikolla Societas Liturgican järjestämään konferenssiin Kanadan Quebecissa. Tämä oli toinen kerta, kun sain olla mukana liturgikkojen suuressa kokoontumisessa ja nyt sulattelen konferenssin antia. Tarjoilen teille nyt muutamassa postauksessa joitain havaintojani ja ajatuksiani. Lukekaa ja ihmetelkää.

Societas Liturgica on perustettu vuonna 1965 liturgisen liikkeen kotipesäksi. Liturginen liike syntyi 1800-luvulla, mutta kasvoi ja vahvistui merkittäväksi kirkolliseksi ja ekumeeniseksi vaikuttajaksi 1900-luvulla. 

Liturgista liikettä voidaan pitää korjausliikkeenä, sillä yksi sen tunnustetuista tavoitteista oli uudistaa jumalanpalvelusta. Sen tavoitteena oli erityisesti vahvistaa seurakunnan roolia liturgiassa. Liturgisen liikkeen hedelmät Suomessakin ovat monet. Niitä ovat mm. alban käyttöä messun toimittajilla, perhemessua ja ehtoollisen vieton yleistymistä. Myös Tuomasmessun ja erityismessujen syntyminen ovat liturgisen liikkeen hedelmiä. Vähän kärjistäen voisi sanoa, että liturginen liike piti Raamatun lukemisen ja saarnan lisäksi ehtoollista tärkeänä osana jumalanpalvelusta.

Societas Liturgica syntyi vuonna 1965, kun eräs hollantilainen pappi kutsui yhteiseen neuvonpitoon 25 jumalanpalveluksen tutkijaa, pappien opettajaa ja kirkollista vaikuttajaa eri maista. Kokoontumisessa päätettiin perustaa ”yhdistys tukemaan jumalanpalvelukseen liittyvää ekumeenista keskustelua, joka pohjautuu tukevasti tutkimukseen ja jonka näkökulmana on uudistuminen ja yhteys.” Tänä vuonna vietetiin siis 50-vuotisjuhlia. 

Societas Liturgica järjestää edelleen liturgiasta ja jumalanpalveluksesta kiinnostuneille tutkijoille, kouluttajille ja muille tarkoitetun konferenssin jossain päin maailmaa. Tänä vuonna oltiin siis Kanadassa. Sitä edeltävät konferenssit ovat olleet Würzburgissa Saksassa, Reimsissa Ranskassa ja Sydneyssa Australiassa. Suomen Turussa konferenssi pidettiin vuonna 1997. 

Societas ei todellakaan ole mikään jäänne historiasta vaan pyrkii rakentamaan siltaa ikiaikaisen perinteen ja tämän päivän välille. Vuonna 2013 hyväksytyissä uusissa säännöissään Societas Liturgica määrittelee ensimmäiseksi tehtäväkseen rohkaista liturgian ja siihen läheisesti liittyvien aiheiden tutkimusta. Se tarkoittaa, että konferenseissa voi kuulla lyhyitä raportteja eri puolilla maailmaa tehdystä tutkimuksesta. Myös julkaisutoiminta välittää tietoa uusista tutkimuksista. 

Lisäksi Societas pyrkii etsimään tapoja, joilla voidaan edistää eri kristillisten tunnustusten ja traditioiden keskinäistä ymmärrystä ja tuntemusta. Konferenssissa tämä tuli näkyväksi mm. siinä, miten monesta eri kirkosta oli osallistujia. Katolisen kirkon edustajia oli ehkä eniten, mutta koko kristikunnan kirjo oli läsnä. 

Neljäntenä tavoitteenaan Societas pyrkiii etsimään tapoja, joilla kirkastetaan liturgian merkitystä tässä ajassa. Tämä neljäs tavoite on kirkkojen kannalta erittäin tärkeä. Konferenssin osallistujissa olikin monia kirkkojen ihmisiä, joiden työhön kuului, tavalla tai toisella, jumalanpalveluselämän edistäminen, kehittäminen tai uudistaminen. 

Tänä vuonna konferenssin teemana oli Liturgical Formation, joka ei käänny Suomeksi oikein hyvin. Sillä tarkoitettiin lähinnä liturgista kasvatusta tai jumalanpalveluskasvatusta, mutta otsikko on merkityksiltään monitulkintaisempi kuin "kasvatus" antaisi ymmärtää eikä pidä sisällään subjekti-objekti asetelmaa. Kysymys on siitä, miten jumalanpalvelus muovaa ihmistä. 

Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.