Jotain he tekevät oikein!

Pieni päivitys Lontoosta, jossa tänään vierailin Holy Trinity Bromptonin kirkossa jumalanpalveluksessa. Itse asiassa kävin siellä kaksi kertaa. Holy Trinity Brompton - tai HTB niinkuin sisäpiireissä sanotaan - on yksi Lontoon monista ns. vaihtoehtoisista jumalanpalveluspaikoista. Kaikkiaan HTB järjestää jumalanpalveluksia neljässä toimipisteessä. Brompton Roadin kirkossa, pidettiin tänään neljä jumalanpalvelusta täydelle salille.

Jotain he siis tekevät oikein, koska ihmiset tulevat.

Matkakumppaneitteni Ullan ja Teijan kanssa osallistuimme aamuvirkkujen jumalanpalvelukseen klo 9.30. Se oli profiililtaan ns. perheystävällinen jumalanpalvelus ja ennen jumalanpalveluksen alkua lapset juoksentelivat iloisesti pitkin kirkkoa. Paikka oli lapsille selvästikin tuttu ja turvallinen. Kirkkosalin takaosassa tarjoiltiin aamiaista. Pöydät notkuivat sämpylöitä, pikkuleipiä, kakkuja, kahvia ja teetä. Niistä sai maksaa, jos halusi.

Jumalanpalvelus alkoi logomaisella videolla, jonka keskeinen viesti sanottiin hunajaisella naisäänellä: "Tervetuloa Hänen eteensä, joka rakastaa meitä kaikkia valtavan paljon". Skriinit olivat tärkeässä roolissa koko jumalanpalveluksen ajan ja laulujen sanat ja Raamatun teksti heijastettiin niille. Jumalanpalveluksen aikana katsottiin pari muutakin videota.

Ensimmäinen laulu oli ylistyslaulu, jota noin parikymmentä lasta kokoontui eteen näyttämölle laulamaan ja leikkimään. Mukana oli myös karvainen maskotti. Sitten lapset lähetettiin omiin lapsille suunnattuihin ohjelmiinsa.

RENTO MEININKI

Jumalanpalveluksen alkupuoli laulettiin bändin säestämänä yksinkertaisia ylistyslauluja ja ihmiset osallistuivat sekä laulamalla että nostamalla käsiään. Samaan aikaan vallitsi suuri vapaus: ihmiset tekstailivat kännykällä, kävivät ulkona soittamassa jonkun puhelun ja joivat teetä tai kahvia. Rento meininki. Liturgisia osia oli vain vähän ja niitä oli muokattu voimakkaasti. Rauhantervehdys oli ilmeisesti tärkeä. Sen aikana käteltiin ja juteltiin vieruskaverin kanssa. Kuulin, että vieressäni istuva nuori nainen käy HTB:ssä joka viikko.

Saarna oli neljäs osa sarjasta, joka käsitteli Johanneksen ensimmäistä kirjettä. Se ei siis seurannut kirkkovuoden tekstejä, vaikka Englannin kirkolla muuten on samalla tavalla etenevät evankeliumikirja kuin meillä.

Myöhemmin illalla menin samaan kirkkoon vielä uudestaan päivän viimeiseen jumalanpalvelukseen, koska halusin nähdä, miten eri jumalanpalvelukset eroavat toisistaan. Kun tulin kirkolle oli edellinen klo 17 alkanut jumalanpalvelus juuri päättymässä. Sen jälkeen porukkaa jäi paljon kirkkosaliin. Ihmiset juttelivat ja halailivat. Jotkut selvästi syventyivät vakavaan keskusteluun. Jotkut rukoilivat yhdessä. Oikeastaan takit puettiiin päälle vasta, kun päivän viimeinen klo 19 jumalanpalvelus alkoi.

Jos aamulla oli ollut liikkeellä lapsiperheitä ja nuoria aikuisia, illalla seurakunta oli iäkkäämpää. Enemmistö oli sellaisia keski-ikäisiä tätejä ja setiä kuin minäkin. Meininki oli pitkälti sama kuin aamulla, vaikka jumalanpalvelusta johtava pastori oli eri ja ylistyslauluja johtavassa bändissä soittivat eri ihmiset. Laulut olivat kuitenkin samat. Ja samoin saarnaaja ja saarna.

MYÖS TOISENLAISIA TARVITAAN 

Miksikö kerroin tästä näin pitkästi? En siksi, että olisi innostunut tällaisista jumalanpalveluksista. Parhaiten tulen ravituksi tavallisessa ja yksinkertaisessa messussa. Mutta se on lienee selvää, että kaikki eivät löydä tietään messuun. Tavallisen kello kymmenen messun rinnalle tarvitaan myös toisenlaisia messuja ja jumalanpalveluksia.

Ja täällä HTB:ssä ne tekevät jotain oikein, koska joka sunnuntai kirkko täyttyy neljä kertaa ja ihmiset halailevat toisiaan messun jälkeen.

HTB ei ole ohimenevästä ilmiöstä. Tämä on alkanut jo vuonna 1985. Kysymys on pitkäjänteisestä työstä, jossa tavoitteet ovat pysyneet vakaina ja jumalanpalvelus on selvästi yhteisön tärkeä kokoontuminen. Yhteisöä vahvistetaan lisäksi mm. uusien tulokkaiden perehdyttämispäivällisillä tai iltamessun jälkeen pidettävillä Connect lounge -tilaisuuksilla, joissa ihmisiä autetaan löytämään itselleen merkityksellinen palveluryhmä. Alfa-kurssit ovat myös HTB:stä lähtöisin.

Kun käytte Lontoossa työ- tai lomamatkalla, ottakaapa aikaa ja käykää kirkossa, vaikka täällä HTB;ssä.

Tässä linkki niille, jotka jaksoivat lukea tämän loppuun asti http://www.htb.org/

Samaa kaikille vai erityistä erityistapauksille?

Syyskuun alkupuolella vietin yhden aamupäivän seminaarissa, jossa pohdittiin ns. erityismessuja. Se oli seminaari, joka synnytti paljon ajatuksia. Erityismessulla tarkoitetaan usein sellaista jumalanpalvelusta, joka on muodoltaan tai rakenteeltaan erilainen kuin tavallinen ns. pääjumalanpalvelus.

Näitä uudenlaisia jumalanpalveluksen muotoja on alkanut pulpahdella myös Suomessa. Ev.lut. kirkkomme liturgisen tradition rinnalle on tullut uusia ituja. Gospelmusiikki, Afrikkalainen gospelmessu ja Tuomasmessu ovat luoneet pohjaa ja tilaa myös Metallimessulle, Pop-messulle, Agricolamessulle, Valon messulle ja monille muille uusille messuille ja start-up yhteisöille. Myös ristiriidat ja opilliset eroavaisuudet ovat joskus toimineet jumalanpalvelusyhteisön synnyttäjinä.

Tilanteessa, missä tavataan sanoa messusta, että ”eihän siellä kukaan käy” huomataan, että jumalanpalveluskulttuuri on eriytynyt niin, että jokainen etsivä löytää omaan tyyliinsä sopivan messun ja kävijöitä saattaakin olla enemmän kuin luullaan. Tilastointi näyttää alaspäin laskevia käyriä, mutta saattaa olla niinkin, että seurakuntien tilastointitapa ei enää vastaa jumalanpalveluselämän todellisuutta.

On vaikea, ehkä jopa mahdoton, löytää yhteinen nimittäjä kaikille uusille messuille. Yhdessä uutta on musiikin tyyli, toisessa erilainen kokoontumispaikka kuten kahvila tai koti ja kolmannessa seurakunnan organisaatio.

YHTEISÖNSÄ OLOINEN MESSU 

Sama ilmiö esiintyy maailmallakin. Siellä erilaisuutta on vielä enemmän kuin meillä. Usein erilainen messu siellä perustuu jumalanpalvelusyhteisöön eli niihin ihmisiin, jotka messussa käyvät. Meilläkin Tuomasmessu on profiloitunut etsivien ja epäilevien ihmisten messuksi. Agricola-messu tai Pyhän sydämen kappelin iltamessu ovat arkipäivän vaihtoehto.  Luostariyhteisöllisyys nostaa päätään myös täällä Suomessa ja luostarisolujen ympärille syntyy myös jumalanpalvelusyhteisöjä.

Melko vähän meillä on vielä sellaisia jumalanpalvelusyhteisöjä, jotka haluavat kokoontua sellaisissa tiloissa, jotka eivät muistuta kirkkoa. Ehkä nekin ovat kasvamaan päin.

Kovin kauas perinteistä meillä Suomessa eivät useimmat kokeilevista tai vaihtoehtoisista messuista ole erkaantuneet. Evankeliumikirjaa käytetään, kirkkovuotta seurataan ja Isä meidän -rukous rukoillaan käsikirjan sanoin.

Suomessa keskustelua on käyty lähinnä vastakkainasettelulla henkilöseurakunta – paikallisseurakunta. Vastakkainasettelu kaventaa keskustelua ja estää huomaamasta, kuinka laajasta jumalanpalveluselämän muutoksesta on kysymys.

"EIHÄN SIELLÄ KUKAAN KÄY"?

Kuitenkin suurimpia jumalanpalvelusyhteisöjä, ainakin kävijämäärien perusteella, ovat edelleen ne, jotka kokoontuvat sunnuntaiaamuisin seurakunnan kirkkorakennuksessa. Arviolta 50 000 ihmistä kokoontuu messuun joka sunnuntai. Erityismessuja ja ns. perinteisiä messuja ei tule asettaa toistensa vastakohdiksi. Uudenlaiset messut eivät ole pois seurakunnan yhteiseltä messulta.

Pitää vain muistaa, että seurakunnalla tulee olla sellainen messu, johon kaikki ovat tervetulleita. Sellainen messu, joka mahdollisimman laajasti puhuttelee seurakuntalaisia ja johon lapset, nuoret ja mummot ovat yhtä tervetulleita.