Seurakuntalaisten messu - muutama ajatus ennen paneelikeskustelua

Tässä muutama asia, jotka olin suunnitellut sanovani johdannoksi paneelikeskusteluun Kasvatuksen päivillä Jyväskylässä 14.1.2016, mutta jotka jätin pois aikatauluongelman vuoksi. Julkaisen ne nyt tässä. 

Melko tarkalleen yksitoista kuukautta sitten tässä samassa salissa kokoontui n. 550 ihmistä keskustelemaan messusta ja jumalanpalveluselämästä laajemminkin. Näistä ihmisistä noin kolmannes oli seurakuntalaisia ja kaksi kolmannesta työntekijöitä. Jaetut eväät päivien päättyessä piispa Simo Peura totesi, että tässä on kysymys kansanliikkeestä. On tarkoitus jatkaa noilla päivillä alkanutta keskustelua. 

Messu liittyy kristittyjen identiteettiin

Tänä aamuna keskustelumme yhtenä lähtökohtana on se, että messu on tärkeä. Se on huippu, jota kohti kirkon toiminta suuntautuu ja samalla lähde, josta voima toimintaan nousee.

Messussa tulee näkyväksi ja kuuluvaksi uskomme ydin joka kerta kun messua vietetään. Seurakunnan pitää toki muuallakin julistaa ja palvella monin tavoin, mutta sen voi tehdä rennommin, kun tietää, että uskon ydinasiat tulevat joka viikko ja ainakin sunnuntaisin perusteellisesti elettyä.

Messu on seurakunnalle identiteettikysymys myös siksi, että kristityn identiteettiin kuuluu yhteys toisiin. Se näkyy kokoontumisena yhteen. Ateriaa ei voi nauttia muuten kuin kokoontumalla yhteen.

Siellä, missä vasta lähetystyötä tehdään, tiedetään jotain saavutetun, kun ihmiset alkavat kokoontua messuun. Se on yksi kristittyjen tuntomerkki meillä ja kaikkialla maailmassa. Meidät tunnetaan kristityiksi siitä, että vietämme messua.

Seurakunta on messun subjekti

Välillä meillä on ollut kadoksissa ajatus siitä, kuka on messun subjekti. Kirkon asiakirjoissa subjekti on kyllä ollut esillä, mutta käytännössä se on välillä hautautunut monien muiden hyvien asioiden alle. Ja niin on päässyt syntymään ajatus, että messu on pappien ja kanttorien juttu. Näin ei kuitenkaan ole.

Nykyisin ihmiset asettuvat mielellään passiiviseksi yleisöksi, elokuvien katsojiksi ja penkkiurheilijoiksi, seuraamaan muiden toimintaa. Messu ei ole sellainen. Valitettavasti, koska usein ihmiset haluavat olla passiivisia.

Messun toimittaa aina kokoontunut seurakunta. Ei se seurakunta, joka ei ole paikalla. Eivät työntekijät ja avustajat vaan yhdessä kaikki messuun kokoontuneet ihmiset. Heillä on erilaisia rooleja. Kunkin tulee muistaa oma roolinsa, mutta pitää mielessään myös kokonaisuus: Yhdessä seurakuntana me olemme liturgian subjekti.

Osallisuus ja osallistuminen  

Osallisuudesta on puhuttu ehkä jo noin kymmenen vuotta näilläkin päivillä. Kun puhutaan messusta voidaan seurakunnan subjektiutta, voidaan tänäpäivänä kutsua osallisuudeksi. Osallisuus tulee näkyväksi osallistumisena. Seurakuntalainen tulee paremmin osalliseksi, kun hän osallistuu.

Osallistumista on monenlaista: joku osallistuu vain mielessään, joku haluaa avustaa ehtoollisen jakamisessa tai rukouksen laatimisessa. Joku haluaa osallistua aamenen lausumiseen, joku veisata yhdessä toisten kanssa. Liturgia on meillä siksi, että voisimme osallistua, emmekä jäisi vain yleisöksi.

Tänään aamupäivällä keskustelemme näistä asioista: osallisuudesta, seurakuntalaisuudesta ja messusta. Lapsista ja nuorista ja messusta.

Vierailulla Helgeandin seurakunnassa

Kirkkosali oli tummasävyinen ja karu. Sellaisessakin voi toimia iloinen jumalanpalvelusyhteisö sunnuntaiaamuisin.

Vieläkin on vähän pökertynyt olo ilon ja keskustelun täyttämästä viikonloopusta Ruotsin Lundissa ja Helgeandin seurakunnassa. Fredrik Modeus tuli sinne papiksi 1990-luvun loppupuolella. Hän huomasi, että seurakunnassa työalat olivat irrallisia saaria ja ainoa työntekijöitä yhdistävä asia oli työntekijäkokous, johon siihenkään lastenohjaajat eivät osallistuneet. Kaikki työalat hoidettiin hyvin, mutta seurakunta ei ollut yhteisö.

Tästä lähti kokeilu ja kehittäminen, jonka seurauksena Helgeandin seurakunnassa toimii tällä hetkellä jumalanpalvelusryhmiä, jotka kukin vuorollaan ovat mukana suunnittelemassa ja järjestämässä messua. Messu on enemmän seurakunnan yhteinen juttu. Modeuksen opit ovat levinneet Ruotsin kirkossa melko laajalle ja niitä sovelletaan "överallt". Modeuksen kirjan Mod att vara kyrka suomenkielinen referaatti on luettavissa täällä.

Suomessa Helgeandissa opittua on sovellettu Haapajärven seurakunnassa. Siellä noin 80 seurakuntalaista toivottaa tulijan tervetulleeksi kirkkoon, lukee tekstejä, kirjoittaa ja lukee esirukouksen, osallistuu saarnan valmistamiseen. ja keittää kirkkokahvit.

Helgeandin seurakunnan messussa oli palvelutehtävissä myös lapsia. He jakoivat kirkkoon saapuville lapsille lasten käsiohjelman (jossa näytti olevan värityskuvia), lukivat lasten johdannon messun alussa ja jakoivat kynttilöitä, joita ehtoolliselta tulevat seurakuntalaiset sytyttivät. Synnintunnustuksesta uhrivirteen asti lapsilla oli mahdollisuus osallistua lastenjumalanpalvelukseen toisessa huoneessa, jonne kuljettiin kirkon läpi alttarin vierestä.

Myös nuoria oli mukana: kaksi nuorta kantoi kynttilöitä evankeliumikulkueessa ja kattoi ehtoollispöydän.

Ennen messun alkua seurakuntalainen toivotti kaikki tervetulleeksi ja antoi käytännön ohjeita messun viettämisestä. "Jag heter Eva", hän esitteli itsensä ja kertoi olevansa messun jälkeen tavattavissa kirkon eteisessä, jos joku haluaa lisää tietoa seurakunnan toiminnasta.

Koko messussa oli erittäin vieraanvarainen ja tervetulleeksi toivottava tunnelma. Messun jälkeen pappi kätteli kaikki ovella. Kun tulin hänen kohdalleen, hän kysyi: "Olenko nähnyt sinut täällä aikaisemmin?" Olin positiivisesti yllättynyt. Uusien kasvojen tuleminen kirkkoon siis huomataan, vaikka kirkko oli lähes täynnä. "Kiva, että olit täällä", pappi sanoi, kun kerroin, että kuuluin siihen uteliaiden suomalaisten ryhmään. Muutenkin kaikkien puheessa toistuivat usein sanat "kul" ja "roligt". 

Messun mukava ilmapiiri näkyi muuallakin: jos jokin asia ei mennyt ihan suunnitelman mukaan, ei se jäykistänyt ilmapiiriä eikä kukaan kauhistunut. Ihmiset hymyilivät paljon ja iloitsivat toistensa tapaamisesta. Kirkkokahville, jotka järjestetään joka sunnuntai, osallistui noin puolet messussa olleista.  

Muuten se oli ihan tavallinen messu. Seurakuntalaisia oli vain useampia sitä tekemässä.