Kaksi teesiä jumalanpalveluksen kehittämisestä

Minulla on kaksi teesiä seurakunnan jumalanpalveluselämän, erityisesti messun, kehittämisestä:

Ensimmäinen teesi:
Messun kehittäminen on koko seurakunnan kehittämistä

Messu on seurakunnan elämän ydin, sen sydän, sanomme ainakin juhlapuheissa. Toiset äänet sanovat, että messu ei puhuttele tai kosketa. Puhuttelemattomuus tai kylmäksi jättäminen on merkki siitä, että jossain on tukos ja messusydän ei onnistu pumppaamaan tuoretta verta seurakunnan suoniin. Samaan aikaan kun messu sitoo meidät kristillisen uskon alkuperään ja Jeesukseen Kristukseen, se on vahvasti tätä päivää. Messussa virtaa elämä, kun Sanaa julistetaan elävästi ja sakramentti jaetaan hartaudella, kun seurakuntalaiset ovat mukana messun tekemisessä, kun seurakunta laulaa, musisoi ja rukoilee. Messussa virtaa elämä, kun käytännössä toteutetaan sitä periaatetta, että kokoontuva seurakunta on messun subjekti.

Ajatuksella ja läsnäollen yhdessä vietetty messu koskettaa tunteita tai virittää ajatuksia, ja ravitsee alkavaan viikkoon. Messun ajatukset ja tunnelmat seuraavat kuin itsestään viikolla pidettäviin hartaushetkiin. Messun kehittäminen ja sen viettämiseen panostaminen on johtaa siis koko seurakunnan elämän kehittymiseen ja virkistymiseen.

Toinen teesi:
Messun kehittäminen on mahdollista vain seurakuntalaisten ja työntekijöiden yhteistyönä

Messun ja oikeastaan koko jumalanpalveluselämän kehittämisestä olen kuullut puhuttavan koko elämäni ajan. Seurakuntalaisten keskuudessa on ollut tyytymättömyyttä siihen, miten messu ei tunnu kohtaavan oman arjen kysymyksiä ja taisteluja. Jossain vaiheessa ajattelin, että missä kaksi tai kolme seurakuntalaista on koolla, siellä keskustellaan messun kehittämisestä. Näitä keskusteluja olen kuullut nuorten illoissa, perhekerhoissa, vanhusten piireissä ja kirkkokahveilla.

Työntekijät ovat väsymykseen saakka tehneet erilaisia kehittämishankkeita ja projekteja. Jostain syystä seurakuntalaiset eivät ole näistä ottaneet omakseen.

Kiinnostusta messun kehittämiseen näyttää olevan valtavasti ja messun merkitys seurakunnalle ymmärretään. Miksi niin vähän on tapahtunut seurakunnissa? Uskon, että kehittämistä on yritetty liikaa erillään. Työntekijöiden ja seurakuntalaisten on ryhdyttävä toimimaan yhdessä. Työntekijöiden tulee luopuva omasta valta-asemasta ja antaa seurakuntalaisille mahdollisuus tulla mukaan. Seurakuntalaisten tulee lopettaa valittaminen ja ryhtyä toimimaan. Ensimmäinen askel on keskustelu toisten seurakuntalaisten ja tuttujen työntekijöiden kanssa.

Näistä syistä johtuen olen innokkaasti ja koko sydämelläni mukana rakentamassa Jaetut eväät –jumalanpalveluspäiviä Ouluun 24.-25.3. Siellä on kysymys juuri näistä asioista: seurakunnan elämän kehittämisestä työntekijät ja seurakunnat yhdessä. 

Jotain he tekevät oikein!

Pieni päivitys Lontoosta, jossa tänään vierailin Holy Trinity Bromptonin kirkossa jumalanpalveluksessa. Itse asiassa kävin siellä kaksi kertaa. Holy Trinity Brompton - tai HTB niinkuin sisäpiireissä sanotaan - on yksi Lontoon monista ns. vaihtoehtoisista jumalanpalveluspaikoista. Kaikkiaan HTB järjestää jumalanpalveluksia neljässä toimipisteessä. Brompton Roadin kirkossa, pidettiin tänään neljä jumalanpalvelusta täydelle salille.

Jotain he siis tekevät oikein, koska ihmiset tulevat.

Matkakumppaneitteni Ullan ja Teijan kanssa osallistuimme aamuvirkkujen jumalanpalvelukseen klo 9.30. Se oli profiililtaan ns. perheystävällinen jumalanpalvelus ja ennen jumalanpalveluksen alkua lapset juoksentelivat iloisesti pitkin kirkkoa. Paikka oli lapsille selvästikin tuttu ja turvallinen. Kirkkosalin takaosassa tarjoiltiin aamiaista. Pöydät notkuivat sämpylöitä, pikkuleipiä, kakkuja, kahvia ja teetä. Niistä sai maksaa, jos halusi.

Jumalanpalvelus alkoi logomaisella videolla, jonka keskeinen viesti sanottiin hunajaisella naisäänellä: "Tervetuloa Hänen eteensä, joka rakastaa meitä kaikkia valtavan paljon". Skriinit olivat tärkeässä roolissa koko jumalanpalveluksen ajan ja laulujen sanat ja Raamatun teksti heijastettiin niille. Jumalanpalveluksen aikana katsottiin pari muutakin videota.

Ensimmäinen laulu oli ylistyslaulu, jota noin parikymmentä lasta kokoontui eteen näyttämölle laulamaan ja leikkimään. Mukana oli myös karvainen maskotti. Sitten lapset lähetettiin omiin lapsille suunnattuihin ohjelmiinsa.

RENTO MEININKI

Jumalanpalveluksen alkupuoli laulettiin bändin säestämänä yksinkertaisia ylistyslauluja ja ihmiset osallistuivat sekä laulamalla että nostamalla käsiään. Samaan aikaan vallitsi suuri vapaus: ihmiset tekstailivat kännykällä, kävivät ulkona soittamassa jonkun puhelun ja joivat teetä tai kahvia. Rento meininki. Liturgisia osia oli vain vähän ja niitä oli muokattu voimakkaasti. Rauhantervehdys oli ilmeisesti tärkeä. Sen aikana käteltiin ja juteltiin vieruskaverin kanssa. Kuulin, että vieressäni istuva nuori nainen käy HTB:ssä joka viikko.

Saarna oli neljäs osa sarjasta, joka käsitteli Johanneksen ensimmäistä kirjettä. Se ei siis seurannut kirkkovuoden tekstejä, vaikka Englannin kirkolla muuten on samalla tavalla etenevät evankeliumikirja kuin meillä.

Myöhemmin illalla menin samaan kirkkoon vielä uudestaan päivän viimeiseen jumalanpalvelukseen, koska halusin nähdä, miten eri jumalanpalvelukset eroavat toisistaan. Kun tulin kirkolle oli edellinen klo 17 alkanut jumalanpalvelus juuri päättymässä. Sen jälkeen porukkaa jäi paljon kirkkosaliin. Ihmiset juttelivat ja halailivat. Jotkut selvästi syventyivät vakavaan keskusteluun. Jotkut rukoilivat yhdessä. Oikeastaan takit puettiiin päälle vasta, kun päivän viimeinen klo 19 jumalanpalvelus alkoi.

Jos aamulla oli ollut liikkeellä lapsiperheitä ja nuoria aikuisia, illalla seurakunta oli iäkkäämpää. Enemmistö oli sellaisia keski-ikäisiä tätejä ja setiä kuin minäkin. Meininki oli pitkälti sama kuin aamulla, vaikka jumalanpalvelusta johtava pastori oli eri ja ylistyslauluja johtavassa bändissä soittivat eri ihmiset. Laulut olivat kuitenkin samat. Ja samoin saarnaaja ja saarna.

MYÖS TOISENLAISIA TARVITAAN 

Miksikö kerroin tästä näin pitkästi? En siksi, että olisi innostunut tällaisista jumalanpalveluksista. Parhaiten tulen ravituksi tavallisessa ja yksinkertaisessa messussa. Mutta se on lienee selvää, että kaikki eivät löydä tietään messuun. Tavallisen kello kymmenen messun rinnalle tarvitaan myös toisenlaisia messuja ja jumalanpalveluksia.

Ja täällä HTB:ssä ne tekevät jotain oikein, koska joka sunnuntai kirkko täyttyy neljä kertaa ja ihmiset halailevat toisiaan messun jälkeen.

HTB ei ole ohimenevästä ilmiöstä. Tämä on alkanut jo vuonna 1985. Kysymys on pitkäjänteisestä työstä, jossa tavoitteet ovat pysyneet vakaina ja jumalanpalvelus on selvästi yhteisön tärkeä kokoontuminen. Yhteisöä vahvistetaan lisäksi mm. uusien tulokkaiden perehdyttämispäivällisillä tai iltamessun jälkeen pidettävillä Connect lounge -tilaisuuksilla, joissa ihmisiä autetaan löytämään itselleen merkityksellinen palveluryhmä. Alfa-kurssit ovat myös HTB:stä lähtöisin.

Kun käytte Lontoossa työ- tai lomamatkalla, ottakaapa aikaa ja käykää kirkossa, vaikka täällä HTB;ssä.

Tässä linkki niille, jotka jaksoivat lukea tämän loppuun asti http://www.htb.org/